Jeshua
sanoi heille: “Antakaa te heille syötävää”
Soppakeittiössämme ruokimme nälkäisiä ja
palvelemme laupiaina samarialaisina. Näissä raamatullisissa
toimintatavoissa on Jeshua Messiaan henki.
Jeshua tuli meidän luoksemme, kun me vielä olimme
synneissämme. Hän tuli elämäämme
sen pahimmalla hetkellä, ja on kehoittanut
meitäkin “vierailemaan Hänen luonaan,
kun Hän on sairas”, ja “vaatettamaan Hänet,
kun Hän on alaston”. Hyväntekeväisyys
ei nykypäivänä ole kovin suosittua
työtä. Maailma on muuttunut viidakoksi,
jossa vain vahvimmat selviytyvät. Kiitos
Jumalalle hyvinvointivaltioista, ja niiden
sosiaaliturvasta. Valitettavasti on myös
lukuisia, suurten tarpeiden ja kärsimysten
kanssa kamppailevia maailmankolkkia. Niille
pienikin apu, kuten maukas, lämmin ateria
voi tuoda lohdutuksen.
Israel
muuttui erämaasta puutarhaksi! Kiitos
Jumalalle! Mutta kaikki ei ole niin yksinkertaista.
Myös täällä on vaikeissa
oloissa eläviä ihmisiä. He eivät
ole löytäneet paikkaansa uudessa
maassa, ja ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta.
Olemme tavanneet alkoholisoituneita professoreita,
huumekoukkuun jääneitä insinöörejä ja
armeijan lentäjiä, koska he eivät
ole kestäneet muuttoa maasta toiseen.
Lista tällaisista tapauksista on pitkä.
Perustaessamme Shavei Tsionin (Haifa) tytärseurakuntaa
Nasaretiin, kaupunkiin, jossa Jeshua vietti
lapsuutensa ja nuoruutensa, halusimme seurakuntana
aloittaa myös tämän avustusprojektin.
Tiesimme, että Jumala oli suunnitellut
meidän avaavan pienen “soppakeittiön”
Nasaretissa.
Alku oli vaikea. Meistä tuntui, että vihollinen
vastusti meitä jokaisella askeleella,
aluksi suhteiden luomisessa kaupungin viranomaisiin
ja ruuan toimittajiin, ja myöhemmin laitteiden
hankinnassa. Ainoastaan Israelissa ja muissa
maissa olevien ystäviemme rukoukset ovat
rohkaisseet meitä jatkamaan. Matka on
tuntunut pitkältä, eikä meitä aluksi
haluttu ottaa vastaan. Kunnan johto suhtautui
meihin epäluuloisesti, koska pelkäsi
meidän olevan lähetystyöntekijöitä.
Muistanette varmaan, millaisen vastaanoton
Herramme sai tässä kaupungissa (Luuk
.4) Mutta kiitos Jumalalle, Hän on kääntänyt
vihamielisyyden ystävyydeksi.
Tänä päivänä, vaikeasta
alusta huolimatta, kaupungin viranomaiset lähettävät
luoksemme monia varattomia perheitä. Joka
kuukausi jaamme 1800 maukasta, lämmintä ateriaa.
Keittiöstämme kuuluu monenkielistä puheensorinaa;
hepreaa, venäjää, arabiaa, espanjaa...
Keittiö on avoinna kaikille. Höystämme
ruokamme toivolla ja rakkaudella. Päämäärämme
on ruokkia nälkäiset ja rohkaista
heitä toivon sanoilla ja Jumalan lupauksilla.
Rukoillen jaetut ruuat ja sanat voivat parantaa
monista eri maista tulleet, kärsivät
sielut.
Rukoilemme myos mahdollisuutta
vuokrata tilat samanlaiselle soppakeittiölle Haifassa.
Jaamme ruokapaketteja mm. holokaustista selviytyneille
vanhuksille ja muille niitä tarvitseville.
Rukoilethan kanssamme, etta tämä työ voisi
mennä eteenpäin.
If you have any interesting and
useful information, please
send it to us.
e-mail: tsionsh@netvision.net.il
Giving
|